Kävimme taannoin Amsterdamissa. Pääsin syömään tähän astisen elämäni parhaan hampurilaisen.
Löysin matkaoppaasta sattumoisin The Butcher -ravintolan, jonka hampurilaisia kehuttiin. Mahtoi olla kohtalon johdatusta kun yksi ravintoloista sijaitsi markkinakadulla, joka oli vaimoni vierailulistalla.
Ikkunan somistus oli yksinkertainen, mutta teemalle sopivan tyylikäs. (Oikea se ei ollut.)
Pihvit paistettiin avotulella. Mausteeksi päälle suolaa ja pippuria. Vieressä olevalta kassalta pääsi heti näkemään mitä olisi tarjolla.
Yksinkertaisen tyylikästä sisustusta. Yksityiskohdista pisteitä, esim. vihannekset olivat takaseinällä omissa puulaatikoissaan, joissa luki ravintolan nimi.
Seinällä oli koristeluna perinteinen ruhokartta. Ovet, mm. vessan ja varaston, oli piiloitettu kaakelin saumojen kohdalle niin ettei niitä meinannut ensin huomata.
Mutta miksi tämä oli paras tähänastisista?
Tässä oli aikalailla kaikki kohdallaan. Mutta se pihvi. Juuri sopivan medium ja sopivan mehukas.
Sämpylä ei ollut höttöä ja raaka-aineet olivat laadukkaita.
Hampurilaisessa ei ollut ketsuppia vaan maun kruunasi bbq-kastike, joka ei ollut liian mausteinen.
Vaikea sitä on kuvailla, ja makuasioitahan nämä ovat, mutta mehevä pihvi ja hyvä soosi oli tämän avain.
