Työviikko Espanjassa: Lloret de Mar

Ystäväni Tero heitti joulun alla että mitäpä jos lähdettäisiin viikoksi etelään tekemään töitä.

Vastasin että mikäs siinä, puoliksi naureskellen. Parin tunnin päästä tulikin ehdotus viikosta ja pian oli lentoliput sähköpostissa. Tero oli bongannut meille TOP 10 matkatarjoukset -sivustolta hyvän diilin Lloret del Marista.

Hotelli Hotel Delamar

Hotelli oli uusi ja erittäin fiksu. Ilmeisesti hyvään hintaan halusivat hyviä arvioita. Kaikki toimi erittäin hyvin. Voin suositella, varsinkin kun tämä oli adult only niin altailla oli mukavan rauhallista. Saatiin lopulta huone, josta oli näkymä kivasti uima-altaalle ja vuorille. Ensin takapihan puolelta tarjotusta huoneesta näkyi vain hökkeleitä ja ostoskuja.

Täysihoito vaihtui juuri ennen matkaa puolihoidoksi eli tarjolla olisi aamiainen ja päivällinen. Päätettiin sitten rytmittää ruokailut siten, että ostettiin naapurin marketista pientä purtavaa aamuiksi ja käytiin varsinaisella aamupalalla vasta klo 11 maissa. Iltapäivästä käytiin haukkaamassa jotain pientä kaupungilla ja päivälliselle mentiin heti klo 19 aikaan. Näin säilyttiin hyvin hengissä. Ja lopulta varmaan syötiin aivan tarpeeksi.

Ja kuten olen täällä todennut aiemminkin, aamiainen on päivän tärkein ateria. Tältä se näytti joka aamu.

Mutta miten työsuunnitelmamme piti?

Joka päivä tehtiin töitä. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Yhtenä päivänä totesin klo 16 aikaan, että nyt pitää käydä pihalla ennen kuin keli viilenee. Yhteinen projekti saatiin hyvään demovaiheeseen ja molemmat hoitivat vähän omia bisneksiä siinä ohessa. Toimistona käytettiin niin huonetta kuin aulan sohvia että molempia altaita. Viikon ajan työpisteet näyttivät tältä. (Kyllä, olen putsannut näyttöni.)

Millainen paikka Lloret del Mar oli?

Kaupunki oli suhteellisen pieni. (Noin 350000 asukasta.) Pääkadun päässä oli ranta, joka näytti vetävän porukkaa lämpiminä päivinä. Pääkadulta lähti pieniä kujia, jotka olivat täynnä kauppoja, ravintoloita ja yökerhoja. Koska olimme liikkeellä ennen varsinaista lomasesonkia kaikki liikkeet eivät olleet auki.

Matkailun kannalta Llored del Mar oli selkeästi uusi kohde, sillä yhdessäkään ravintolassa ei ollut tarjolla ruokalistaa pohjoismaisilla kielillä.

 

Jotain kaupunki oli tehnyt oikein, sillä se oli täynnä brittiopiskelijoita jonninsorttisen tapahtuman parissa sekä paikallisia kori- ja jalkapalloilijoita meni ja tuli jatkuvasti viereisestä hotellista. Ilmeisesti heillä oli joku turnaus käynnissä. Yöelämä oli pääkadulla ihan vilkasta ja parissa pääkadun yökerhossa oli käynyt maailman kuuluisimpia DJ:tä keikoilla. Ilmeisesti ranskalaiset tulivat tänne baariin, sillä loppupeleissä Ranskan puolelle ei ollut ihan hirveän pitkä matka.

Yhteenveto

Plussat

  • Lämmintä jo pääsiäisenä, tosin illasta viileni yllättävästi
  • Inhimilliset lentoajat
  • Huokea hintataso
  • Erittäin hyvin valittu hotelli

Miinukset

Paketin hintaan kuului kuljetus kentältä hotelllille ja takaisin kentälle. Mennessä löysimme suhteellisen hyvin kuskimme, joka heitti meidät hotellille. Palatessa sen sijaan pitää tietää, että jos et puhu espanjaa kovin hyvin niin driver tarkoittaa, että kuski on pihassa kaksi tuntia sovittua aiemmin keskellä yötä. Ei sitä, että joku varmistaa olihan alkuperäinen aika oikein. Eli jäimme ilman kyytiä, mutta pääsimme onneksi lentokentälle viereiseltä bussiasemalta.