Fiilikset Sensimar-hotellista

Lomailimme viikon ajan aikuisille tarkoitetussa Sensimar-hotellissa.

Sensimar on Finnmatkojen konsepti aikuisille tarkoitetuista hotelleista. Monilla muillakin matkanjärjestäjillä on vastaavat omilla nimikkeillään. Matkan varauksen lähtökohdat olivat suhteellisen kriittiset ja odotukset olivat korkealla. Miten Sensimar-hotelli Sea Breeze sitten toimi?

Bussimatkan perusteella hotellin sijainti vaikutti mukavan rauhalliselta. Ja sitä se olikin. Protaraksen pääostoskatu oli muutaman kilometrin päässä ja Ayia Napan bileparatiisiin oli hieman pidempi matka. Nämä kaksi olivat semmoisia tyypillisiä ravintola, marketti, ravintola, marketti… -keskittymiä. Meidän lähellä oli vain pari ravintolaa ja markettia. (Enempää ei kaivannutkaan.)

kypros-hotelli-01

Sisälle astuessa ensimmäinen fiilis oli ”jes se meri on tosiaan ihan vieressä”. (Sen verran kirkkaasti aurinko paistoi koko viikon, että välillä oli vähän vaikea saada valotuksia kohdalleen kuten tästäkin huomaa. Mutta meren sain näkyviin kuten halusin.)

kypros-hotelli-02

Ensimmäisenä käteen annettiin tervetulojuoma ja sanottiin, että istukaa rauhassa ettei kaikkien tarvitse jonottaa samaan aikaan huonetta. Tämä juoma on ilmeisesti Sensimar-hotellien yksi vaatimus. Lue lisää Sensimarista Finnmatkojen sivuilta.

Tämä näkymä jäi verkkokalvoilleni pitkäksi aikaa.

kypros-hotelli-03

Aulan loungebaarissa oli pehmeitä sohvia. Ja mukavan viileä ilmastointi pitkän bussimatkan jälkeen.

Iltaohjelmat järjestettiin tässä ja niitä pääsi seuraamaan myös terassilta.

kypros-hotelli-04

Ensimmäinen ajatus huoneesta oli kivan siisti ja mukavan tilava. Kuitenkin tavaraa oli viikon ajaksi jonnin verran, joten on aina kiva että matkalaukun mahtuu avaamaan.

kypros-hotelli-10

Kurkistus ikkunasta oli hieman pettymys, olisihan se merinäköala ollut mukava. Niitäkin olisi ollut tarjolla, mutta hinta olisi pompsahtanut huomattavasti.

kypros-hotelli-11

Mutta heti ensimmäisenä iltana tajusi, että tähän paistaa ihanasti ilta-aurinko. Meren puolella olisi saanut katsella pimenevää iltaa ja lähinnä uima-altaan valoja. Sinällään merinäköala olisi ollut päivisin hieno jos olisi viettänyt aikaa huoneessa, mutta arvostin kyllä ilta-aurinkoa pitkien päivien jälkeen.

kypros-hotelli-12

Ja kyllä parvekkeeltamme mertakin sai ihastella halutessaan.

kypros-hotelli-13

Lauantaina paikalliset ”naapurit” olivat kerääntyneet parkkipaikalle viettämään aikaa. Viereisistä taloista ei kuulunut juurikaan mitään ääniä. Mitään normaalia elämää kummempaa. Luultavasti huoneeseen meren puolella olisi kuulunut enemmän musiikin ääniä allasbaarista ja loungesta iltamyöhälle.

Ainoa miinus tässä oli kun parvekkeen alla olleella katupätkällä kävi muutamana iltana klo 00.30 roska-auto pitämässä hieman turhan äänekästä showta. (Kuvassa vasemmalla näkyy lähimarketti.)

kypros-hotelli-14

Allas oli ihanan rauhallinen vaikka porukkaa riittikin.  Missään välissä ei tuntunut liialta tungokselta. Koska hotellissa ei ollut lapsia, ei tarvinut pelätä että kukaan hyppisi holtittomasti altaaseen. Sai lillu ihan rauhassa omissa oloissaan. Enemmän allaskuvia löytyy aikaisempien päivien kirjoituksista.

Altaan reunalla oli vajaa 40 tuolia. Lapuissa ilmoitettiin, että allastuoleja ei saanut varata ennen klo 7 aamulla. (Ilmoittivat, että keräävä varaavat tavarat pois.) Käytännössä kympin maissa altaalle mennessä kaikki oli varattuna. Kun kävimme ennen Nikosian reissua klo 7.15 aamiaisella niin käytännössä siinä vaiheessa oli varattuna 2/3 tuoleista. Eli jos halusi tuolin altaalta, sai sitä olla heti seitsemän jälkeen varaamassa.

Meille tästä ei tullut ongelmaa minään päivänä. Parina aamuna kävin kahdeksan maissa varaamassa (toisena altaalta ja toisena heti nurmikolta vieressä) ja muutamana päivänä päästiin iltapäivälläkin hyville paikoille. Välillä oltiin rantatuoleilla lähempänä merta. Eli jos olisi joka aamu halunnut altaan reunalle, olisi saanut olla seiskan aikaan hereillä ja palata sitten nukkumaan.

kypros-hotelli-20

kypros-hotelli-21

Tosin kun uima-allas hiljeni niin todelliset vesipedot ilmestyivät 😀

Sensimar-hotellista kertoo paljon se, että suurin osa pöydistä oli kahden hengen pöytiä. Eli pariskunnille suunnattu kohde. Palvelu ravintolassa oli aina hyvää ja ystävällistä. Enemmän ravintolakuvia löytyy aikaisempien päivien kirjoituksista.

kypros-hotelli-30

Meidänkin viikolla ohjelma näytti suurinpiirtein samalta. Aktiviteettejä päivällä ja iltaohjelmaa.

kypros-hotelli-40

Iltaohjelma oli semisti tylsää: bingoa, musavisaa ja livelaulantaa. Ei mitään vikaa sinällään, mutta hieman hätäistä ja helposti järjestettävää. En tosin teidä mitä olisin voinut tilalle kaivata, mutta esim tämä paikallinen tanssiryhmä oli ihan viihdyttävä.

kypros-hotelli-42

Lähtöpäivänä Emilia kävi joogassa ja minä kävin pelaamassa altaalla lentopalloa.

kypros-hotelli-41

Positiivinen tapahtuma oli torstain Director’s gala, joka alkoi hotellinjohtajan puheella. Hän esitteli henkilökuntaa ja kävi kättelemässä kaikki majoittujat tervetulleiksi. Illan ruokakin taisi olla asteen fiinimpää kuin muina päivinä. (Tämä oli torstaina, koska britit saapuivat keskiviikkoisin.)

kypros-hotelli-43

 
PLUSSAA

Erittäin rauhallista! Ei lapsia, mutta ei myöskään bilettäviä nuoria. Pariskunnat olivat hyvin hiljaisia nautiskellessa auringosta keskenään. Ikähaarukka oli nuoresta vanhaan eli ei pelkästään eläkeläisiä.

Ei suomalaisia! 😀 Yhden pariskunnan kanssa vaihdettiin parina päivänä pari lausetta. Muita nähtiin välillä, mutta ei satuttu puhe-etäisyydelle. Suomalaisia hotellilla oli vissiin 4 tai 5 pariskuntaa.

All inclusive eli juomat ja ruuat kuuluivat hintaan. Oli mukava kävellä valmiiseen pöytään tiettynä kellonaikana kun ei tarvinnut itse miettiä mitä söisi ja missä.

MIINUSTA

Lähtöpäivänä huone piti luovuttaa klo 12 ja kyyti kentälle lähti vasta 20.30. Rahalla olisi saanut myöhäisen checkoutin, mutta me vietimme päivän altaalla ja kävimme spassa suihkussa ja vaihtamassa vaatteet.

Mitään kummempaa valitettavaa en keksi likaista silityslautaa lukuunottamatta. Eli murheet olivat vallan pienet.

LOPPUTULOS

Luultavasti nyt löytyi standardi, joka alle ei voida mennä eli jatkossakin rantalomalla pitää olla aikuisten hotelli ja all inclusive 🙂

 
PS. Muista seurata minua Instagramissa niin pysyt mukana Syrjän matkassa!