Päivä Lontoossa

Halifaxista palasimme kotiin Lontoon kautta.

Junamatka Halifaxista Lontooseen [Lue Halifaxin viikonlopusta] olikin jo asteen pidempi, mutta siinä pääsi taas näkemään lisää maisemaa laidasta laitaan.

Lontoossa keho pitikin sitten kalibroida hampurilaisille, jotka olivat toistaiseksi jääneet vähiin vaikka itselle ne ovatkin the juttu aina kun Briteissä vierailee.

Tällä kertaa hotellimme oli Shepherd’s Bushin kulmilla. Palloilimme viereisessä ostoskeskuksessa ja kävelimme parin markettikadun läpi. Vähän erilaista nähtävää taas kuin ihan Lontoon keskustassa.

Halifaxiin verrattuna Lontoon hintataso onkin sitten ihan toinen. Oluen koko puolittui ja hinta tuplaantui. Tosin se nyt oli jo aiemmilta reissuilta tiedossa, että Lontoon hinnat ovat omaa luokkaansa.

Tämän välistopin varsinaisena kohteena meillä oli Näytelmä joka menee pieleen -esityksen alkuperäisversio. Halusin nähdä tämän, sillä koomikkokollega Mika Eirtovaara teki tästä version Tampereen teatterille. Mikan ohjaus oli erittäin onnistunut. Sanoisin jopa ehkä hieman parempi kun alkuperäinen, sillä siinä meni jo hieman liikaa pieleen ja loppusähellykseen.

Jatkossa pitää Lontoon reissuille ottaa tavoitteeksi käydä katsomassa myös jotain teatteria pelkän komiikan sijaan. Siellä kun näytöksiä riittää kun ollaan jo päästy tasolle, että musikaalin biiseistä tehdään omia näytöksiään.

Se mikä suomalaiselle tulee aina yllätyksenä, on alkoholipolitiikka. Tai siis pikemminkin sen byrokratian puute. Teatterissakin sai nauttia olutta ja viiniä katsomossa. Ehkä vielä joku päivä Suomessakin. Onneksi ollaan jo vähän saatu tiukimpia rajoituksia höllättyä.

Pikastoppi Lontoossa tarjosi jälleen hyvin burgereita, uutta nähtävää sekä hyvän kulttuurikokemuksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *